Suuri uniaika

Maailman vanhimman kulttuurin edustajien, Australian aboriginaalien, tavoin myös yritys luo päivittäin omaa ”Uniaikaansa”. Uniaika koostuu jaksoista, jossa hyvä ja paha vuorottelevat ja jossa toinen on aina toista voimakkaampi.

Joulukuuhun 2015 mennessä osakeyhtiö Finsectin asiat olivat lyhyesti sanottuna ”päin helvettiä”. Kaikki mitä olimme siihen saakka tehneet vaikutti nyt makaaberiltä sirkukselta, näytökseltä, joka olisi päätymässä itkuntäytteiseksi farssiksi ja unohduksiin lipuvaksi aavelaivaksi. Viimeinen sammuttaisi valot.

Suurista ongelmistamme toisiksi suurin oli pelko. Pelko, joka lamautti ja pysäytti liikkeen. Meitä yksinkertaisesti pelotti heittäytyä täysillä yrityksemme rattiin juuri silloin, kun se olisi ollut ehdoton edellytys toiminnan jatkumiselle.

Jokainen esimerkiksi etsi toisilta salaa sisimmässään kaikenlaisia hätäpoistumisreittejä yrityksestä milloin mihinkin syihin vedoten. Aina ilmestyi jokin ”tentti” tai ”muu työkeikka”, jonka varjolla Finsectin työt sai hyvillä mielin jättää tekemättä tai siirtää jonkun toisen hartioille. Samikin suunnitteli pitkään erään hyvinvointi sovelluksen käyttöönotto ihan vain siksi, että jos Finsect menisi totaalisesti nurin, niin ei jäisi sitten aivan heti tyhjän päälle.

Suurista ongelmistamme kaikkein suurin oli kuitenkin ihmisten riitaantuminen keskenään. Enää eivät vain asiat riidelleet, vaan nyt myös ihmiset. Pienikin tekijä, yksikin huonosti asetettu lause, saattoi laukaista todellisen tornadon. Yksi Finsectin neljästä perustajajäsenestä lähtikin pian tämän jälkeen yrityksestä lopullisesti pois.

Stressin purkautuminen väärällä tavalla oli kuitenkin (ainakin näin jälkikäteen ajateltuna) täysin odotettavissa. Finsectillä ei nimittäin tässäkään vaiheessa ollut mitään todellista suuntaa, strategiaa, lyhyen- tai pitkän tähtäimen suunnitelmia tai mitään muutakaan siitä välttämättömästä kivijalasta, josta kaikki satojen kilometrien mittaiset yrityskirjallisuuden perusteokset jokaiselle yrittäjyydestä haaveilevalle tulipunaisena huutavat.

Halusimme vain tehdä jotain mikä liittyisi hyönteisiin. Siinä se. Mutta nyt tästäkin haaveesta alkoi petroli pikku hiljaa ehtyä.

Koko loppuvuoden ajan olo oli kuin kaupungin korkeimmalta parvekkeelta sateisena kesäpäivänä tiputetulla superpallolla. Kun vauhti alussa kasvaa on kaikilla kivaa ja lämmintä. Sitten mätkähdetäänkin ensimmäistä kertaa karheapintaiselle Ventti Duo:lle. Ensimmäisen iskun vielä kestää ja toisen ja kolmannenkin, mutta mitä lyhyemmäksi iskuista palautumisen kesto käy, sitä kurjemmaksi olo muuttuu. Joka pompulla keräät myös sielusi täyteen kosteaa rapaa, jota lyhyt ilmalento ei saa enää pyyhittyä pois.

Useana iltana nukkumaan sai mennä apein mielin.

Oltiin todellakin burnoutin partaalla. Se oli katastrofi, sillä Finsectin ydin oli juuri näissä ihmisissä ja nyt he olivat menossa hyvää vauhtia rikki. Yhtenä ratkaisuna mietimme pitkään Risto Tanskasen, työpaikkojen kehittämisasiantuntijan ja valmentajan, apuun kääntymistä. Sekin jäi lopulta tekemättä, koska apatia kahlitsi. Pidimme kyllä useita sisäisiä kokouksia, joissa jokainen sai purkaa mieltään, mutta niidenkin positiivinen vaikutus jäi aina vain hyvin lyhytkestoiseksi.

Moni hyvä juttu jäi tekemättä. Esimerkiksi Juhani ”Don Tami” Tammisen kanssa kahvittelu Seinäjoen yrityspäivillä, mutta etenkin sellaisten ihmisten tapaaminen, joiden avustamana olisimme voineet päästä yrityksenä eteenpäin. Jossittelua, mutta ehkä hieman tottakin.

Kuvankaappaus 2016-6-2 kello 17.46.05
Erään enkelisijoittajan saama viesti täysin hukassa olleilta sieluilta

Viimeinen naula arkun kanteen iskeytyi juuri ennen jouluaattoa, 20.12.2015. ”Pelastusrenkaamme” ja itsestäänselvyytenä pitämämme Tekes hankkeen toteutuminen Seinäjoella meni nurin.

Kuvankaappaus 2016-6-2 kello 17.56.25
Se ”pehmeä paketti”, jonka Joulupukki meille sinä jouluna toi..

 

Nyt oltiin tyhjänpäällä. Finsect lopetettaisiin. Jäljelle jäisi vain pari hassua kaskua epäonnistuneiden yrityskokeilujen pölyttyviin arkistoihin kummittelemaan. Ankeuttaja oli antanut suudelmansa.

Aatonaattona 23.12.2015, juuri ennen junanlähtöä Helsinkiin, Sami istui yksin AB Seinäjoen isossa toimistossa maisemia ja Vince Gilliganin mestariteosta, Breaking Bad:ia, katsomassa.

Se oli Samin osalta edennyt nyt kutkuttavimpaan ja sarjan päättävään viimeiseen finaalijaksoonsa.

Siinä Walt jää maahan makaamaan luoti vatsassaan Badfingersin ”Baby Bluesin” soidessa taustalla. Naamalla surullinen, mutta samalla elämän tosiasiat hyväksyvä ilme.

”Guess that’s all I have to say
Except the feeling just grows stronger everyday
Just one thing, before I go
Take good care, baby let me know, let it grow”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s